1VERSE toi naurua ja riemua keväiseen Helsinkiin

Heinäkuussa 2025 debytoinut 1VERSE (’Universe’) saapui nelihenkisellä kokoonpanolla esiintymään Helsingin Musiikkitalolle lauantaina 11.4. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun k-pop ryhmä on esiintynyt kyseisellä keikkapaikalla, mutta järjestyksenvalvojien mukaan kyseinen keikka oli oikein iloinen yllätys. Keikka oli hyvin poikkeuksellinen myös sen vuoksi, että Suomi valikoitui keikkapaikaksi sosiaalisessa mediassa järjestetyn äänestyksen perusteella.    1VERSElla on omaa tuotantoa vasta … Continued

JUNHEEn keikka oli täynnä energiaa ja herkkyyttä

Valot sammuvat ja JUNHEEn logo rävähtää screenille. Yleisön huuto on korvia huumaavaa ja pistää hymyn kasvoille; JUNHEE ansaitsee kaiken tämän. Etelä-Korealainen artisti JUNHEE, joka tunnetaan myös yhtyeen A.C.E leaderina, päätti euroopankiertueensa Helsingin Ääniwallilla 26. maaliskuuta energiseen ja tunteikkaaseen keikkaan. Illan aikana yleisö ja artisti ruokkivat toistensa energiaa tavalla, joka teki päätöspysäkistä erityisen. Junhee palasi useaan … Continued

OMEGA X huokui energiaa Helsingissä

Vuonna 2021 debyyttinsä tehnyt 11-jäseninen poikaryhmä OMEGA X esiintyi kuuden jäsenen (Jaehan, Sebin, Xen, Jehyun, Kevin, Yechan) voimin Helsingin Ääniwallilla sunnuntaina 22.2.2026. RE:CONNECT -kiertue oli yhtyeen ensimmäinen kiertue Euroopassa. Keikkapäivälle sattui Helsingissä täydellinen sää; pieni pakkanen, lunta ja kirkas auringonpaiste. Pakkanen ei kuitenkaan enää tuntunut missään, kun musiikki alkoi soimaan ja pojat kävelivät lavalle. Yhtye … Continued

KpopFinland.fi on Suomalaisten Kpop fanien ylläpitämä sivusto, joka tarjoaa resursseja ja tietoa kaikille faneille.