Uudelle fanille
K-pop viittaa eteläkorealaiseen popmusiikkiin ja se eroaa monin tavoin länsimaisesta musiikkigenrestä ja tästä syystä uusi fani voi aluksi olla hieman hukassa. K-pop on genrenä hyvin laaja ja sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotain! Paras neuvo siis on, että kokeile ja tutki niin löydät parhaiten oman juttusi! K-pop fanit auttavat myös mielellään uusia faneja, joten kysy rohkeasti, jos jokin mietityttää!
K-Popissa on keskeisenä idolikulttuuri ja usein idolit ovat käyneet läpi harjoittelujakson (trainee) ennen debyyttiaan. Harjoittelujakson aikana heitä opetetaan muun muassa tanssimaan, laulamaan, vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin ja käyttäytymään idolille odotettavalla tavalla. Harjoittelujakso saattaa kestää jopa vuosia ennen kuin henkilö pääsee debytoimaan idolina.
K-Poppiin kuuluu keskeisesti myös albumien, kuvakorttien ja fanituotteiden keräily ja aluksi saattaakin tuntea painetta siitä, että pitäisi saada omaa kokoelmaa kasvatettua. Keräily ei kuitenkaan ole millään tasolla pakollista ja siitä ei kannata ottaa painetta! Tavaran määrä ei määritä kenenkään fanitusta.
K-Pop keikkakulttuurissa on myös jonkin verran eroa länsimaiseen keikkakulttuuriin. Keikoilla ei yleensä ole lämppäreitä ja keikat alkavat yleensä juuri siihen aikaan, kun on ilmoitettu. K-Pop keikoilla erilaiset faniprojektit ovat hyvin yleisiä. Suomessa on yleensä järjestetty bannereita ja Suomen lippuun liittyviä projekteja, mutta nämä vaihtelevat keikan mukaan. Lisäksi keikoilla on ”fanchantteja”, jotka ovat eräänlaisia fanihuutoja, joita fanit yhdessä lausuvat tiettyjen biisien tietyissä kohdissa. Fanchantteja löytyy esimerkiksi youtubesta, jos niitä haluaa harjoitella keikkaa varten.
KPOP sanasto
Bg – Boygroup: ryhmä, joka koostuu vain pojista/miehistä
Bias – Lemppari idoli joko ryhmässä tai yleisesti
Big 3 – Viittaa kolmeen suurimpaan entertainment yhtiöön koreassa. Näitä ovat SM, JYP ja YG. (Nykyään voi nähdä myös Big 4, johon lasketaan näiden lisäksi Hybe)
Comeback – Uusi julkaisu. Ei siis kpopissa tarkoita, että joku olisi ollut välttämättä pitkällä tauolla vaan tarkoittaa vain uutta musiikkia
Debut – Artistin tai ryhmän ensimmäinen julkaisu
Gg – Girlgroup: ryhmä, joka koostuu tytöistä/naisista
Hi touch – Keikoilla tapahtuma, jossa fanit pääsevät nopeasti sanomaan idolilleen hei ja antamaan läpyt.
Leader – Ryhmän ”johtohahmo”
Lightstick – Kpop konserteissa faneilla oleva valotikku. Suurimmalla osalla ryhmistä ja artisteista on omat lightstickinsä ja niitä voi ostaa kpopiin erikoistuneista kaupoista ja nettisivuilta.
Maknae – Ryhmän nuorin jäsen
OTP – ”One true pairing”, tässä muodossa viitataan pariin, mutta käytetään usein esimerkiksi muodossa OT8, jolla viitataan, että fanitetaan jonkun ryhmän kaikkia kahdeksaa jäsentä. Näkyy erityisesti tilanteissa, joissa joku ryhmän jäsenistä on lähtenyt.
Photocard – Kuvakortteja, joita tulee esimerkiksi fanituotteiden ja albumien mukana. Keräilyesineitä.
Sasaeng – Stalkkeri”fani”, joka usein seuraa idoliaan tämän vapaa-ajalla ja käyttäytyy omistavasti tai muuten hyvin kyseenalaisella tavalla idoleita kohtaan.
Send off – Konsertin jälkeinen tapahtuma yleensä VIP lipullisille, jossa fanit pääsevät vilkuttamaan idoleilleen heidän poistuessaan keikkapaikalta. Idolit myös saattavat ottaa selfieitä tai antaa nimmareita send offin aikana.
Ult – Ultimate eli kaikista tärkein/paras. Esim. Ult bias tai ult group
Visual – Ryhmän jäsen, joka sopii parhaiten korean ulkonäköstandardeihin