K-pop, eli eteläkorealainen popmusiikki on genre, joka herättää ihmisissä voimakkaita tunteita. Usein nämä tunteet ovat enemmiltä osin negatiivisia ihmisissä, joille k-pop ei ole suuremmin tuttu. Osa ihmisten ennakkoluuloista ja asenteista ovat varmasti suomalaisen valtamedian luomaa.
Suomalainen media on vuosikaudet maalannut k-popista hyvin negatiivista ja mustavalkoista kuvaa. Uutisissa muistetaan aina mainita idoleiden itsemurhista, kovista paineista, sekä siitä, miten k-pop on sieluton koneisto ilman autenttisuutta. Fanit taas kuvataan idoleistaan sekoavina teinityttöinä. K-pop genrenä ei ole täydellinen, mutta niin ei ole mikään mukaan viihdeteollisuuden ala. On toki totta, että Etelä-Koreassa esimerkiksi mielenterveysongelmia on paljon, mutta on melko mustavalkoista syyttää niistä ainoastaan maan musiikkikulttuuria. Monista faneista on myös turhauttavaa, että k-pop kohtaa jatkuvaa kritisointia medialta, kun muut musiikkigenret eivät samanlaiseen ryöpytykseen joudu. Miksei uutisissa tuoda toistuvasti esiin myös länsimaalaisen musiikki- ja elokuvabisneksen epäkohtia? Miksei Disneystä uutisoitaessa nosteta jatkuvasti esiin lapsitähtien kohtaamaa kaltoinkohtelua? Tai rapskenen uutisissa nosteta esiin Diddyn ja Kanye Westin tekemiä rikoksia? K-pop ei ole pelkkää kärsimysnäytelmää ja kurjuutta idoleille ja faneille, ja median luoma kuva siitä luo monissa faneissa turhautumista.
Parhaimmillaan fanien keskuudessa kukkii yhteisöllisyys ja syntyy uusia ystävyyssuhteita. Konsertteihin kuuluu vahvasti niin kutsutut ”freebiet” eli pienet ilmaislahjat, joita jaetaan muille faneille, sekä faniprojektit, joihin jokainen halukas pääsee osallistumaan. Keikoilla huudetaan biisiin alun perin kuulumattomia hokemia eli ”fanchantteja”, joilla luodaan yhtenäisyyttä fanien välille. Osa faneista myös järjestää ryhmätilauksia eli tilaavat albumeita ja muita oheistuotteita Koreasta usealle ihmiselle, jotta muiden fanien ei tarvitsisi maksaa niin kovia postikuluja vaan kulut saadaan jaettua. Yhdessä tekeminen ja muiden auttaminen kuuluvat siis vahvasti k-popin fanitukseen. On myös mahtavaa tavata ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista, eivätkä tuomitse fanitustasi. Erityisesti teini-iässä on tärkeää löytää ympärilleen ihmisiä, jotka pitävät samoista asioista ja lisäävät kuuluvuuden tunnetta. Omasta kokemuksestamme tämä on oleellista nuoren minäkuvan ja itsevarmuuden kehittymiselle, mutta kyllä sillä on suuri merkitys vielä näin aikuisuudessakin. Vastoin yleistä uskomusta emme siis suinkaan kaikki ole teini-ikäisiä, vaan tämänkin tekstin kirjoittajien keski-ikä on lähempänä kolmeakymmentä.
Hysteeristä käyttäytymistä on toki olemassa, mutta se koskee vain pientä osaa faneista, eikä ilmiö ole mitenkään eksklusiivinen juuri k-pop-piireissä. On surullista, että iloisesti ja vilpittömästi fanittavat ihmiset nähdään jatkuvasti tässä valossa. Suurimmalle osalle fanitus tuo elämään iloa, uusia kavereita ja mahtavia kokemuksia. On siis harmi, että suomalainen valtamedia haluaa tuoda esiin vain sen huonoja puolia, mikä saakin monet häpeämään omaa fanitustaan. Suurin osa faneista ovat tietoisia myös k-popin huonoista puolista ja pyrkivätkin levittämään niistä tietoa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on levinnyt esimerkiksi postauksia, joilla on pyritty estämään liian nuorien idoleiden debytoiminen, sillä fanit ovat tietoisia, kuinka paljon paineita idoleiden harteille kaadetaan, eivätkä halua altistaa lapsia sille. K-popin kuuntelu ei siis automaattisesti tarkoita, että sulkisimme silmät sen huonoilta puolilta. Olisiko siis suomalaisen median myös mahdollista avata silmänsä k-popin positiivisillekin puolille?
K-pop on genre, jota monet eivät ymmärrä tai edes halua ymmärtää siitä maalatun kuvan vuoksi, joten haluaisimme kysyä, mitä sinä haluaisit muiden tietävän k-popista? Mitä haluaisit kertoa k-popista sellaisille ihmisille, jotka eivät siitä etukäteen mitään tiedä? Millaisia kokemuksia sinulla on k-popista fanina?
Vastaa kyselyynn tästä linkistä ja julkaisemme niistä myöhemmin koosteen sivuillemme!